torstai 25. heinäkuuta 2013

Pientä päivitystå

Ensimmäinen lomaviikko puolessavälissä ja ilmat hellivät. Ei tukalaa mutta sopivan lämmintä. Alkuviikko meni siivotessa ja nyt saa olla siltä osin rauhassa. Eilinen päivä lähes kokonaisuudessaan meni kammarissani tuunaillessa kahta puulaatikkoa, jotka ovat olleet jo talvesta saakka ja odottaneet uutta elämää. Eilen otin ne käsittelyyn ja illalla oli laatikot tehty. Mukavaa puuhaa, mutta aikaa vievää. Yksi laatikko olisi vielä tallessa, sen löysin alkuviikosta. Mutta nautitaan kesästä ja lämmöstä ja pidetään hyvää huolta toisistamme:)

Tuunattuja laatikoita

Tässä alkuperäinen laatikko. Otin noi metalliosat pois ja hioin kannen. Muuten laatikko oli siisti ja hyvässä kunnossa. Laatikko on lojunut pitkään ja odottanut uutta tuloaan...kirppariostos tämäkin

Tässä työ valmiina. Ensin suunnittelin rasian niin, että olisin päällystänyt sen kokonaan. Päädyin kuitenkin pelkän kannen päällystykseen. Tuo pohja oli niin kaunis, etten halunnut sitä peittää. Kansi on avattava ja siinä on saranat

Tässä toinen laatikko, luulen että on "uus vanhaa" en tiedä mutta siisti tämäkin. En huomannut kuvata alkuperäistä. Mutta tämäkin on lojunut kammarissani ja odottanut uutta päivää. Tämä on koristeltu mansetin kukkasilla, jotka myös kirpparilta.